Tuhohyönteisten torjunta

Tuhohyönteisten torjunta

Mansikkapunkin torjuntaan mansikkaviljelyksiltä sekä punkkien, ripsiäisten ja lehtimiinaajien torjuntaan koristekasveilta kasvihuoneessa.
Siemenperunan peittaukseen tuhoeläinten torjumiseksi.
Tuhoeläinten torjuntaan rypsillä ja rapsilla. Hyvä teho rapsikuoriaiseen ja lisäksi tehoaa myös kaalikoin toukkiin. Valmiste sai TUKES:in rekisteröintipäätöksen toukokuussa 2014 ja on voimassa 5 vuotta eteenpäin
Tuhohyönteisten torjuntaan pelto- ja avomaan puutarhaviljelyksiltä lukuun ottamatta salaatti- ja lehtiyrttituotantoa. Valmisteen myynti on päättynyt 31.12.2015. Valmisteen käyttö on sallittu 31.12.2016 asti.
Rapsikuoriaisen ja -kärsäkkään sekä perunan kirvojen torjuntaan
Kirvojen, omenakääriäisen ja -sahiaisen torjuntaan mansikalta, omenalta, päärynältä, luumulta ja kirsikalta. Lisäksi off-label (minor use) hyväksyntä monille eri kasveille kasvihuoneessa ja avomaalla.
Kirvojen, jauhiaisten ja ripsiäisten torjuntaan kurkulla, tomaatilla, paprikalla ja koristekasveilla kasvihuoneessa
Tuhohyönteisten, kuten kirvojen, kemppien, luteiden, kärsäkkäiden, ojukepistiäisen, versosääsken, juurikaskärpäsen sekä kaali-, sipuli-, kuutäplä- ja porkkanakärpäsen toukkien, torjuntaan vilja-, sokerijuurikas-, porkkana-, sipuli-, kaali-, lanttu-, herukka-, karviais- ja omenaviljelyksiltä.
Tuhohyönteisten torjuntaan pelto-ja puutarhakasveilta herkkusieniviljelmiltä ja koristekasveilta
Punkkien ja päärynäkemppien torjuntaan mansikalla, omenalla, päärynällä ja koristekasveilla
Hyönteisten ja punkkien torjuntaan perunalla, omenalla, päärynällä, kirsikalla ja luumulla.
Punkkien torjuntaan taimitarhoilta sekä mansikalta ja koristekasveilta avomaalla ja kasvihuoneessa sekä kurkulta ja tomaatilta kasvihuoneessa. Minor Use- lupa punkkien torjuntaan avomaankurkulta.
Omenakääriäisen torjuntaan omenaviljelmillä
Tuhohyönteisten torjuntaan pelto- ja puutarhaviljelyksiltä
Tuhohyönteisten torjuntaan havupuiden taimilta sisätiloissa.
Rapsikuoriaisen torjuntaan rypsiltä ja rapsilta, kirvojen torjuntaan lehtisalaatilta avomaalla, kirvojen ja jauhiaisten torjuntaan omena- ja päärynäviljelyksiltä sekä koristekasveilta avomaalla ja kasvihuoneessa.
Movento odottaa rekisteröintipäätöstä ja tulee markkinoille vasta myyntiluvan saatuaan. Tarkista tilanne Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Lehti-, juuri-, kilpi- ja villakirvojen, jauhiaisten, kemppien, sekä äkämäsääskien (Dasineura mali ja Dasineura pyri) torjuntaan hedelmäpuilla (omena, päärynä, luumu ja kirsikka), kaalikasveilla (kerä-, ruusu-, kukka-, lehti-, kiinan- ja parsakaali), salaatilla, koriste- ja taimistokasveilla avomaalla sekä koriste- ja taimistokasveilla, salaatilla, kurkulla, tomaatilla ja paprikalla kasvihuoneessa.
Vihannespunkin torjuntaan kurkulta, tomaatilta ja paprikalta kasvihuoneessa, mansikalta, vadelmalta sadonkorjuun jälkeen ja koristekasveista kasvihuoneessa ja avomaalla, sekä hedelmäpuupunkin torjuntaan omena-, päärynä-, kirsikka- ja luumuviljelyksiltä. Laajennettu käyttöalue (off-label): Punkkien torjuntaan puuvartisten kasvien taimilta metsätaimitarhoilla.
Etanoiden torjuntaan pelto- ja puutarhaviljelyksiltä
Tuhohyönteisten torjuntaan omenalta, päärynältä, parsakaalilta, punakaalilta, keräkaalilta, kukkakaalilta, kurttukaalilta, ruusukaalilta, kesäkurpitsalta ja kurpitsalta avomaalla sekä kurkulta, tomaatilta, paprikalta, kesäkurpitsalta, kurpitsalta, chilipaprikalta, munakoisolta ja melonilta kasvihuoneessa.
Tuhohyönteisten torjuntaan pelto- ja puutarhaviljelyksiltä
Kirvojen torjuntaan omenalta, päärynältä, perunalta ja syysvehnältä.
Tuhohyönteisten torjuntaan tomaatilta, kurkulta ja koristekasveista kasvihuoneessa sekä kaaleilta, lantulta ja nauriilta avomaalla. Minor use- lupa vuoden 2015 loppuun asti seuraavilla kasveilla: Kumina, omena ja päärynä avomaalla, tilli, persilja, basilika, paprika, maustepaprika, munakoiso ja sinappikaali (rukola) kasvihuoneessa, Lactuca-suvun salaatit (kerivät salaatit, lehtisalaatit ja sidesalaatti) ja Cichorium-suvun salaatit (esim. kähärä- ja siloendiivi, salaatti- ja punasikuri) sekä kuusen siemenviljelmät avomaalla ja kasvihuoneessa.