Punahome

Punahometta eli tähkähometta esiintyy kaikilla viljanviljelyalueilla. Sitä aiheuttavat Fusarium-sienet, jotka tuottavat myrkyllisiä yhdisteitä. Myrkyt voivat tehdä sadosta elintarvikkeeksi kelpaamattoman. Tauti voi myös estää siemenviljan itämisen.

Oireet:
Oireet näkyvät viljojen tähkissä kasvukauden loppupuolella. Oire alkaa pienestä alueesta, joka hieman vettyy ja jonka väri häviää viljan tuleentuessa. Alue laajenee ja vähitellen siihen kasvaa punertavaa, pölymäistä, pehmeää rihmastoa. Mikäli jyvä kehittyy, se on pieni ja väriltään usein harmahtavan ruskea.

Taudille otolliset ympäristöolot:
Punahometta aiheuttavat Fusarium -sienet itävät tähkässä parhaimmin lämpimissä (25-30 °C) oloissa, kun kosteutta on pitkään tai kaste on runsasta.

Taudin leviäminen:
Punahome tartuttaa helpoimmin vehnää, koska sillä ei ole kuorta. Seuraavaksi alttein on ohra, ja sen jälkeen ruis. Kaura on viljalajeista kestävin punahometta vastaan.
Taudinaiheuttaja leviää ensisijaisesti siemenen mukana, mutta se voi myös säilyä kasvukaudesta toiseen rihmastona kasvijätteessä tai talvehtivassa kasvustossa. Siemenessä oleva taudinaiheuttaja kasvaa kehittyvän viljan mukana. Kukinnan aikana taudinaiheuttaja leviää kehittyviin jyviin, ja käyttää siitepölyä ravinnokseen. Kasvinjätteissä ja maassa olevat taudinaiheuttajat voivat levitä tuulen mukana viljan kukintoihin. Jos taudinaiheuttaja pääsee iskeytymään kehittyviin jyviin, se käyttää niiden ravintoa hyväkseen.

Havainnointi pellolla:
Ensimmäiset oireet voivat näkyä tähkimisen alussa ennenaikaisesti tuleentuvina jyvinä. Punertavuus näkyy aina puintiin saakka.

Torjunta:
Terve kylvösiemen on tautientorjunnan perusta. Peittaus estää siemenlevinnän. Punahometta voi ehkäistä myös viljelykierrolla, jolloin yksi vuosi viljellään jotain muuta kuin vehnää, ohraa tai ruista. Kasvijäte kannattaa muokata hyvin tai polttaa. Punahomeeseen tehoavan tautiaineen ruiskutus tähkälletulovaiheessa vähentää punahomeen esiintymistä.